Kriisin keskellä kotimainen hankinta auttaa meitä kaikkia

Image

Kriisin keskellä kotimainen hankinta auttaa meitä kaikkia

Suomalaiset tuotteet pärjäisivät julkisten hankintojen kilpailutuksissa, jos niissä hankintahinnan sijaan keskityttäisiin pitkän tähtäimen hyötyyn ja kokonaistaloudellisuuteen. Tämä hyödyttäisi koko yhteiskuntaa ja auttaisi säilyttämään työpaikkojamme tässä vaikeassa tilanteessa.

Suomalaisen Työn Liiton vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset kuntapäättäjät listaavat kotimaisuuden kolmanneksi tärkeimmäksi hankintakriteeriksi, mutta  valitettavasti sen painoarvon uskotaan pienenevän tulevaisuudessa. Syksyllä 2019 tehdyssä yritystutkimuksessa puolestaan lähes 70 prosenttia yritysjohtajista arvioi hinnan olevan edelleen tärkein kriteeri julkisissa kilpailutuksissa.

Koronan iskiessä massiivisesti ja vuosien ajaksi suomalaisiin yrityksiin ja työpaikkoihin, tulee julkisten hankintaorganisaatioiden arvioida valintaperusteensa uudelleen. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa valuttaa hankintojamme ulkomaisen teollisuuden hyväksi.

Hankintahinta ratkaisee liian usein

Moni julkisista hankinnoista vastaava tuskailee hankintalain kanssa. Se ei salli kotimaisen tuotteen suosimista pelkän kotimaisuuden vuoksi. Tämä sopii myös teollisuudellemme, sillä tuotteemme pärjäävät reilussa kilpailussa ilman turhaa protektionismiakin. Terve kilpailu pitää meidät liikkeessä ja tuote- ja palvelukehityksen kunnossa.

Se mikä ei mielestäni ole oikein, on hankintahinnan voimakas korostuminen julkisissa hankinnoissa. Liian usein hankintoja ohjaa lyhyen tähtäimen taloudellinen ajattelu. Organisaatiot kyllä pyrkivät kokonaistaloudellisesti edullisimpaan ratkaisuun, mutta käytännössä painotetaan kuitenkin ainoastaan hankintahintaa.

Elinkaarikustannuksille enemmän painoa

Kotimaisilta tuotteilta viedään onnistumisen edellytykset jo tässä vaiheessa. Suomalainen työ on kallista, kun sitä verrataan esimerkiksi Itä-Euroopan maihin. Tästä syystä suomalainen tuote ei pysty kilpailemaan pelkällä hankintahinnalla. Kun sen sijaan otetaan tarkasteluun pidempi ajanjakso, suomalainen tuote on yleensä elinkaarikustannuksiltaan edullisin. Elinkaarikustannuksiin vaikuttavat muun muassa taloudellinen käyttöikä, käyttökustannukset, takuuehdot, huollon kustannukset sekä varaosien saatavuus ja hinta.

Kokonaistaloudellisuuden kannalta ratkaiseva tekijä on tuotteen elinkaaren pituus. Edulliseksi suunnitellun tuotteen elinkaari on luonnollisesti paljon lyhyempi kuin tuotteella, joka on suunniteltu laadukkaaksi ja kestäväksi. Ostetaanpa laitetta sitten kotiin tai työpaikalle, ostajan tulisi päättää, kuinka kauan hän haluaa sen olevan käyttökelpoinen. Sen jälkeen on päätettävä, optimoidaanko kustannus hankintahetkelle vai koko elinkaarelle.

Esimerkiksi Lojerin tuotteet kestävät 15–20 vuotta, niihin saa ammattitaitoisen huollon ja varaosia suoraan valmistajalta jopa tämänkin jälkeen. Jos tämä ei samalla ole kestävän kehityksen mukaista ja ympäristöä säästävää, niin ei sitten mikään.

Työtä, säästöjä ja verorahat kiertämään kotimaassa

Kotimaiset hankinnat hyödyttävät laajasti koko Suomea. Ensinnäkin yhteiskunnan rahaa säästyy. Kun elinkaarikustannukset otetaan huomioon, julkisista hankinnoista tulee pitkällä tähtäimellä edullisempia ja verovaroja säästyy.

Lisäksi raha jää kotimaahan. On mielekkäämpää ja kansantaloudellisesti järkevämpää tukea suomalaisten ostovoimaa kuin viedä verorahat rajojen ulkopuolelle. 

Kotimaiset hankinnat parantavat työllisyyttä. Teknologiateollisuuden tekemien laskelmien mukaan yksi teknologiateollisuuden työpaikka luo 1,5 muuta työpaikkaa alihankintojen, palveluiden ja muiden ostojen kautta. Tällä matematiikalla Lojer työllistää 300 henkilöä.

Lojer-tuotteet valmistetaan Suomessa, ja lisäksi pyrimme hankkimaan tarvikkeet ja palvelut kotimaasta ja erityisesti tehtaamme lähialueilta. Se on meille myös arvovalinta. Arvostamme kotimaisten toimijoiden korkeaa laatua ja hyvää toimituskykyä. Ja mikä tärkeintä, voimme yhdessä kehittää lopputuotetta ja valmistusprosessia.

Toiveemme on siis, että kotimaisille valmistajille annetaan reilut lähtökohdat kilpailutuksissa. Siitä hyötyy koko yhteiskunta, etenkin nyt.



Ville Laine,
toimitusjohtaja

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.