Blogi

20 % vähemmän sähköä – Lojerin tehtailla energiansäästön huippuvuosi

Lojer on onnistunut pienentämään vuotuista sähkönkulutustaan yli 20 prosenttia ja loka-tammikuussa jopa 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kevään aikana Sastamalan tehtaalla käyttöön otettava 360 kilowattipiikin aurinkovoimala pienentää ostettavan energian määrää entisestään.

Entistä helpompaa asiakaspalvelua

Lojerin asiakaspalvelua on uudistettu, ja jatkossa yhden yhteyshenkilön sijaan koko asiakaspalvelun tiimi on valmiina auttamaan. Tavoitteena on entistä sujuvampi ja helpompi asiakaspalvelukokemus.

Manuthera mahdollistaa loistavan työergonomian ja tehokkaan hoidon

Helsingissä sijaitseva Ortopedisen osteopatian koulutuskeskus OOKK käyttää opetustyössä Lojerin Manuthera 242 -tutkimus- ja hoitopöytiä. Pöytä on ollut suosittu keskuksen opiskelijoiden keskuudessa sen monipuolisuuden ja helppokäyttöisyyden vuoksi.

Lojer Speed Pulleys: Yläraajojen liikkeet

Lojer Speed Pulleyn kanssa vastus pysyy samana koko harjoituksen ajan, kun taas esimerkiksi vastuskuminauhojen kanssa liikkeen viimeinen osa on aina vaikein, mikä yleensä pienentää liikerataa.

Suomalainen laatu myy myös ulkomailla

Lojerin tuotteiden myynnistä Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä vastaavat omat myyntiyhtiöt. Korkea laatu ja monipuolinen tuotevalikoima ovat toimittajan valinnassa tärkeitä perusteita myös naapurimaiden asiakkaille.

Sukupolvien yhteiseloa Lamminrannassa

Tampereen Epilässä sijaitseva Lamminranta palvelee sekä ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksikkönä että lasten päiväkotina. Treili Oy:n rakennuttama Lamminranta tarjoaa laadukasta hoivaa ja mahdollisuuden sukupolvet ylittävään ajanviettoon.

Lojer Speed Pulley: alaraajojen harjoitukset

Alaraajavammat voivat vaihdella lievistä vakavampiin, jotka voivat vaatia jopa leikkaushoitoa. Loukkaantunut osa voi olla nivel, luu, lihas, jänne tai potilas voi kokea epäspesifistä kipua laajalla kudosalueella.

CE-merkki takaa onnistuneet laitehankinnat

Isot hankintayksiköt ovat tottuneita seuraamaan säädösten muutoksia, mutta on hyvä muistaa, että MDR-asetus koskettaa myös pieniä toimijoita, kuten fysioterapeuttien tekemiä lääkinnällisiä laitehankintoja

Sokkiaaltohoito osaksi fysioterapiaa itseopiskelumateriaalin avulla

Lojer oli mukana Oulun ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijoiden Essi Pesolan ja Roosa Petäjäsuvannon opinnäytetyössä, jossa kehitettiin itseopiskelumateriaalialusta sokkiaaltohoitoon fysioterapiaopiskelijoiden käyttöön. Lue lisää projektista ja sen tuloksista. 

MDR-asetus uudistaa ja tarkentaa eri toimijoiden vastuita

MDR-asetus muuttaa aikaisempaa säätelyä ulottamalla vastuun lääkinnällisten laitteiden turvallisuudesta koskemaan paitsi valmistajia myös ketjun kaikkia muita toimijoita, kuten jakelijoita, maahantuojia ja käyttäjiä eli terveydenhuollon ammattilaisia.

Paineaaltohoito vakuutti sekä hierojan että asiakkaat

Helsinkiläishieroja Pia Partanen testasi Lojerin Masterpuls One -uutuustuotetta puolen vuoden ajan. "Hoitoa kokeilleet asiakkaat ovat olleet sen tehosta yhtä vaikuttuneita kuin minäkin. Se on erinomainen paitsi jänneongelmien käsittelyssä myös tukkoisten lihasten, triggereiden ja arpikudoksen hoidossa", Partanen sanoo.

Paineaaltohoitolaite säästää hierojan omaa fysiikkaa

Partasella on ollut käytössään Lojerin Storz Masterpuls One -paineaaltohoitolaite pian puolen vuoden ajan. Partanen on ollut laitteeseen erittäin tyytyväinen. Laitteen käyttö säästää työaikaa: jos hoitoalue on manuaalisesti haastava työstää, paineaaltohoidolla oireen lähteeseen pääsee nopeasti ja tehokkaasti kiinni

Uusi tehdas: Lojerin tuotannon hi tech -laitteet

Lojerin Sastamalan tehtaan laajennus on ollut toiminnassa syksystä 2019 alkaen. Laajennuksen yhteydessä tehtaalla otettiin käyttöön uusia tuotantolaitteita. Laitteiden ja ohjelmistojen päivitykset nopeuttavat prosesseja ja parantavat tuotannon laatua entisestään.

Pekka Koski veti Lojerin vientiä vuodesta 1984

Kosken ensimmäinen titteli talossa oli hallinto- ja markkinointipäällikkö, mutta varsinaisesti hänet palkattiin kehittämään yrityksen vientiä. Pesti oli talossa aivan uusi, sillä vientiä ei oikeastaan ollut. Ainoastaan Norjaan ja kehittyviin maihin vietiin jonkin verran vesipumppuja.

Kiputiloihin helpotusta paineaaltohoidolla

Helsinkiläinen urheiluhieroja Pia Partanen testaa työssään puolen vuoden ajan Lojerin valikoimasta löytyvää uutta Storz Medicalin Masterpuls One -paineaaltohoitolaitetta. Tämä on juttusarjan toinen osa, jossa Pia kertoo kokemuksiaan laitteen käytöstä.

Kriisin keskellä kotimainen hankinta auttaa meitä kaikkia

Suomalaiset tuotteet pärjäisivät julkisten hankintojen kilpailutuksissa, jos niissä hankintahinnan sijaan keskityttäisiin pitkän tähtäimen hyötyyn ja kokonaistaloudellisuuteen. Tämä hyödyttäisi koko yhteiskuntaa - nyt vielä enemmän kuin aiemmin.

Pekka Maaranen on todellinen pitkän linjan Lojerlainen

Pekka Maarasesta voi hyvällä syyllä sanoa, että hän on pitkän linjan Lojerlainen. Kesätöistä aukeni lähes 50-vuotinen ura, välillä myös oman isän pomona, sillä Pekan isä työskenteli samassa yrityksessä yli 30 vuotta.

Painokevennetyn harjoittelun biomekaaniset ja fysiologiset vasteet

LBPPT (LBPPT, low body positive pressure treadmill) harjoittelua voidaan hyödyntää osana juoksuharjoittelua muutenkin kuin vammojen jälkeisessä kuntoutuksessa. Biomekaanisten ja fysiologisten vasteiden perusteella normiharjoittelussa ei kannata käyttää suuria kevennyksiä, sillä muutokset voimantuotossa ja energiankulutuksessa ovat melko suuria jo pienelläkin kevennyksellä. LBPPT harjoittelussa on suositeltavaa käyttää noin 10 % kevennystä.

Paineaaltohoitolaite on hierojalle hankalien paikkojen lisätyökalu

Helsinkiläinen urheiluhieroja Pia Partanen testaa työssään puolen vuoden ajan Lojerin valikoimasta löytyvää uutta Storz Medicalin Masterpuls One -paineaaltohoitolaitetta. Paineaaltohoitoa on käytetty jo pitkään ja hyvin tuloksin muun muassa tennis- ja golfkyynärpään, olkapään pitkittyneiden jännetulehdusten, juoksijan ja hyppääjän polven sekä akillesjänteen kiputilojen hoitamiseen.

Seppo Suuriniemi kehitti Lojeria rohkeasti

Lojerin toimitusjohtajana peräti 26 vuotta toiminut Seppo Suuriniemi on rakentanut käsipumppuja valmistavasta yrityksestä menestyvän ja kansainvälisen terveysteknologia...

Ultraäänikuvantamisesta on hyötyä myös äitiysfysioterapiassa

Ultraäänikuvantamista käytetään yhä enenevässä määrin tuki- ja liikuntaelimistön rakenteen ja toiminnan tutkimiseen. Sen suosio kasvaa fysioterapeuttien parissa, kun halutaan ymmärtää ja tietää enemmän asiakkaan toimintakyvystä sekä kudoksen patologiasta. Ultraäänen avulla nähdään, missä kunnossa pehmytkudos on. Dynaamisen tutkimuksen avulla voidaan seurata, miten kudos toimii liikkeessä ja ”paljastaako” se esimerkiksi lisätietoa asiakkaan oireista.

Huollettu laite kestää ja säästää

Ammattimainen huolto on yksi tärkeimmistä tekijöistä terveydenhuollon kalusteiden elinkaarikustannuksissa. Säännöllisellä huollolla laitteet kestävät käytössä pitkään ja elinkaarikustannus laskee. Huollettu laite on myös ergonominen ja turvallinen käyttää.

Tilasuunnittelu parantaa muistisairaan elämänlaatua

Ympäristöllä on suuri merkitys muistisairaan arjessa. Hyvin suunnitellut ja toimivat tilat auttavat sairastunutta selviämään itsenäisesti mahdollisimman pitkään. Taudin etenemiseen eivät onnistuneetkaan tilaratkaisut pysty vaikuttamaan, mutta ne rohkaisevat muistisairasta henkilöä omatoimisuuteen antaen oman elämän hallinnan tunnetta ja näin vahvistavat itsetuntoa. Ympäristön merkitys kasvaa entisestään sairauden edetessä, kun sairastuneen kyvyt heikkenevät ja hahmottaminen, kuten näkeminen, värien erottaminen ja muotojen havainnoiminen, vaikeutuu.

”Myös sielulla tehty työ voi olla kannattavaa”

Laadukas mutta kannattava hoivatyö edellyttää sitä, että yrityksen infra, rakenne ja prosessit ovat kunnossa ja kaikkien tiedossa. Pelisääntöjen tulee olla selkeät ja tukitoimintojen, kuten henkilöstö- ja taloushallinnon sekä kiinteistöhuollon on pelattava automaattisesti. Lisäksi hallintorakenteen pitää olla mahdollisimman kevyt ja johtajuuden sekä tehtäväkuvien selkeät. Toimitusjohtajan tulee ”murehtia” kaikkea, mutta työntekijän ei.

Kotimainen hankinta hyödyttää kaikkia

Suomalaiset tuotteet pärjäisivät julkisten hankintojen kilpailutuksissa, jos niissä hankintahinnan sijaan keskityttäisiin pitkän tähtäimen hyötyyn ja kokonaistaloudellisuuteen. Tämä hyödyttäisi koko yhteiskuntaa.

Eva Wahlström: Nyrkkeilyssä ja tuotemuotoiluissa on paljon samaa

Opiskelen Aalto-yliopistossa sisustus- ja huonekalumuotoilua. Monet ihmettelevät nyrkkeilyn ja muotoilun yhdistelmää, mutta niissä on itse asiassa monta yhtäläisyyttä. Muotoilussa on kyse kolmiulotteisesta hahmottamisesta ja siitä, että ymmärtää tilan tuntua ja pystyy kokemaan asiat kaikilla aisteilla. Sama pätee nyrkkeilyyn. Nyrkkeilytaustastani on paljon hyötyä

 

Fysioterapeuttien osaaminen paremmin käyttöön myös Suomessa

Olen saanut seurata fysioterapia-alaa ja fysioterapeuttien toimintaa Ruotsissa tytäryhtiömme Medeman kautta. Vaikka fysioterapeutin työ on pääpiirteissään samanlaista molemmissa maissa, on siinä myös eroja. Ruotsalaiskollegani saavat muun muassa tehdä diagnooseja ja hyödyntää ultraäänikuvantamista diagnoosin teossa. Listasin muutamia toimintatapojen eroja ja ajatuksiani siitä, miten myös Suomessa fysioterapeuttien erinomaista osaamista voisi hyödyntää paremmin.

 

Innovatiiviset hankinnat – lisää tehokkuutta ja laatua

Innovatiivista hankintaprosessia voidaan hyödyntää tilanteissa, joissa markkinoilla olevat tuotteet tai palvelut eivät vastaa käyttäjän tarvetta. Tällöin tuote tai palvelu kehitetään yhteistyössä asiakkaan kanssa. Innovatiivinen hankinta vaatii onnistuakseen tiivistä vuoropuhelua jo hyvin varhaisessa vaiheessa asiakkaan ja tuotteen tarjoajan välillä. Nykytilanne, tarpeet ja haasteet on käytävä yhdessä perusteellisesti läpi.

 

Pienillä oivalluksilla tehoa sairaalalogistiikkaan

Logistiikkakustannukset ovat merkittävä menoerä sairaaloissa. Tutkimusten mukaan ne muodostavat jopa reilusti yli 40 prosenttia sairaaloiden kokonaisbudjetista (Landry & Philippe, 2002). Hoitohenkilökunta tekee keskimäärin 20–30 prosenttia työajastaan tukipalveluihin liittyviä tehtäviä, joista aiheutuvat kustannukset ovat vastaavat jopa noin 18 000 henkilötyövuotta. Tehostamisen tarvetta siis löytyy.

 

Pääluottamusmies Raine Tienhaara: Työaikapankki on yhteinen etu

Lojerilla on kymmenen vuotta ollut käytössä työaikapankki. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että työajat joustavat työtilanteen ja työntekijän omien tarpeiden mukaan. Työaikapankin avulla on helpompaa järjestää työajat järkevästi, sillä tällä alalla syksy ja talvi ovat kiireisimpiä aikoja, kun taas keväällä ja kesällä on hiljaisempaa. 

 

ESWT-paineaaltolaitteilla tehoa ja vaikuttavuutta kuntoutukseen

Paineaaltoja on aina esiintynyt niin luonnossa kuin ihmisten tuottamina. Luonnossa esimerkiksi ukkosmyrsky synnyttää paineaaltoja salaman iskiessä, tuotetun paineaallon taas voi tuntea esimerkiksi hävittäjän lentäessä ohi. ESWT-paineaaltolaitteilla luodaan myös samankaltaisia paineaaltoja, mutta tehot eivät ole aivan niin kovat, onneksi.
 
Lojer auttaa pitämään Jokerit pelikunnossa

Olemme toimineet reilun vuoden jääkiekkoseura Jokereiden virallisena kuntoutustoimittajana. Jokerit hankkivat kaikki fysioterapiassa, kuntoutuksessa ja oheisharjoittelussa käyttämänsä välineet Lojerilta, muun muassa hoitopöydät, urheilu- ja kinesioteipit sekä erilaiset fysioterapia- ja kuntosalivälineet. Käymme myös säännöllisesti esittelemässä alan uutuuksia seuran kuntoutustiimille. 

 

Ruotsalainen huippusairaala valitsi meidät!

Näin vuoden aluksi on mukava kertoa, että Tukholman liepeille rakenteilla oleva New Karolinska Solna eli uusi Karoliininen sairaala on valinnut Lojerin yhdeksi sairaalasänkytoimittajistaan. Ensimmäiset valmistamamme sängyt on jo toimitettu Ruotsiin Kempeleen yksiköstämme. Nämä olivat ensimmäiset sairaalasängyt, jotka toimitimme Ruotsiin. Muita kalusteita meiltä on mennyt aikaisemmin.
 
Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.