Jorma Airu eläkkeelle 47 työvuoden jälkeen

Image

”Lojerilla tehdään töitä hyvällä huumorilla ilman turhaa hierarkiaa”

Tulin yrityksen palvelukseen 17. heinäkuuta 1970. Enpä olisi keskikoulun päättäneenä 16-vuotiaana nuorena miehenä uskonut, että 47 vuotta myöhemmin olen jäämässä eläkkeelle saman firman palveluksesta.

Ensimmäinen toimipisteeni oli Lojerin edeltäjään eli Vammalan Konepajaan kuulunut Kiikan Metalli, jossa tein valimon aputöitä puolisen vuotta. Sieltä minua pyydettiin Vammalan Konepajaan, jossa työskentelin varastoapulaisena noin neljä vuotta ennen armeijaan menoa. Työtä tehtiin kylmässä hallissa aika karuissa olosuhteissa, vain varastopäälliköllä oli lämmitetty koppi.

Armeijan jälkeen menin takaisin Vammalan Konepajaan, ja tällä kerralla työskentelin muun muassa maalaamossa ja koneistuksessa. Opettelin jopa myös hieman hitsausta. Firma oli kovasti erinäköinen siihen aikaan. Valmistimme esimerkiksi kaivonpumppuja, käsipainoja, levytankoja, puntareita ja potkukelkkoja sekä lvi-puolen valutuotteita. Sairaalakalusteista tai terveysteknologiasta ei siihen aikaan ollut tietoakaan.

Pahvisista varastokorteista tietojärjestelmiin

1980-luvun taitteessa muutimme uusiin nykyaikaisiin tiloihin. Työni keskittyi yhä enemmän varastonhoitajan tehtäviin. Varaston hallinta oli siirtymässä koko ajan enemmän tietojärjestelmien varaan, kun aikaisemmin varastokirjanpito pidettiin pahvisilla varastokorteilla ihan plus- ja miinuslaskuja tekemällä. Myös puhelin oli kovassa käytössä.

Työ on helpottunut paljon. Ainoa hankaluus ovat joskus harvoin sattuvat häiriötilanteet, koska lähes kaikki työt vaativat nykyään sähköistä tietoa.Kävin myös työjohtajakoulutuksen 1970–80-lukujen taitteessa. Eläkkeelle olen jäämässä varastopäällikön ja kokoonpanon työnjohtajan tehtävistä.

Hyvä yhtiö ja mahtava työilmapiiri

Olen viihtynyt Lojerilla hyvin, kuten lähes 50 vuoden työrupeamasta voi päätellä. Lojer on kehittänyt jatkuvasti toimintaansa ja olemme olleet edelläkävijöitä monissa asioissa. Mielenkiinto työhön on säilynyt koko ajan. Olen saanut tehdä töitä itsenäisesti, täällä ei ole perässäpotkijoita.

Meillä on erittäin mukava työilmapiiri ja töitä tehdään hyvällä huumorilla. Täällä ei ole turhaa hierarkiaa, vaan suhteet myös ylimpään johtoon ovat mutkattomat. Hyvästä yhteishengestä kertoo myös se, että kaikenikäiset ihmiset sopivat samaan joukkoon eivätkä nuoret ja vanhemmat työntekijät ole omissa porukoissaan.

Lojer pitää hyvää huolta omista työntekijöistään, ja esimerkiksi työterveyshuolto ja myös muut edut on hyvin järjestetty. Lisäksi meillä on joustavat työajat, mikä tuo mukavasti vapautta töiden ja vapaa-ajan järjestelemiseen. Lojerilla on erittäin pieni työntekijöiden vaihtuvuus, joten kyllä täällä muutkin viihtyvät.

Oma käytös ratkaisee

Työelämässä oleville ja sinne tuleville sanoisin, että työviihtyvyys lähtee usein omien korvien välistä. Asioiden sujuva rullaaminen on monasti kiinni omasta käyttäytymisestä. Asiat eivät vaihtamalla parane, eivät töissä eivätkä kotona, jos ei mieti ensin omaa käytöstään. Kannustan myös unohtamaan työasiat vapaa-ajalla. Kotona murehtiminen ei edistä asioita, se vaan väsyttää ja stressaa.

Mitään varsinaisia suunnitelmia eläkeajalle minulla ei ole. Harrastan lentopalloa, pyöräilyä ja hiihtoa. Ja vammalalaisena kannatan tietenkin Valepaa ja jääkiekkojoukkueista Tapparaa. Vapaa-aika kuluu myös omakotitalon kunnostus- ja puutarhatöissä. Teen vähän metsätöitä ja pilkon puut omiksi tarpeiksi. Myös nurmikon leikkuu on hyvää hyötyliikuntaa. On myös hienoa että kaikki kolme lastani ovat asettuneet Pirkanmaalle, joten olemme usein yhteydessä heidän sekä neljän lastenlapsemme kanssa.

Kiitos hyville työkavereille kuluneista vuosista ja toisille jopa vuosikymmenistä!

Jorma Airu

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.