Lojer kehittää tuotteitaan turvallisuus- ja käytettävyysnäkökulmasta

Lojer kehittää tuotteitaan turvallisuus- ja käytettävyysnäkökulmasta

Hoitokalusteita suunnitteleva ja valmistava Lojer Oy on viimeisen vuoden aikana vienyt päätökseen isoja tuotekehitysprojekteja. Projekteille on ollut yhteistä se, että tuotteiden turvallisuutta ja helppokäyttöisyyttä on hiottu huippuunsa. Sastamalassa pääpaikkaansa pitävä yritys luottaa vahvasti suomalaiseen osaamiseen.

Hydrauliikka halutaan taas

Ennen sähköisten hoitopöytien esiinmarssia markkinoilla oli tarjolla hydraulisia hoitopöytiä, jossa jalkapumpun avulla pöydän korkeutta voitiin säätää sopivaksi. Nyt hydraulisia hoitopöytiä kysytään jälleen ja Lojer on kehittänyt hoitopöytämallistoonsa kysyntää vastaavia tuotteita.

- Hydraulisten hoitopöytien kulta-aikaa oli 1960- ja 1970-luvut. Sitten pöytiin saatiin sähköisiä moottoreita, mutta nyt jälleen päämarkkinoiltamme on kantautunut paljon viestejä siitä, että hydraulisilla malleilla on jälleen kysyntää, kertoo Lojer Oy:n vientijohtaja Pekka Koski.

Lojer on vastannut kysyntään uudistamalla Capre ja Delta-mallistoaan niin, että tuotteista löytyy myös hydrauliset versiot. Hydraulisen hoitopöydän etuja ovat mm. pöydän liikuttelun helppous sekä hydrauliikkajärjestelmän turvallisuus. Hydraulinen malli ei esimerkiksi ole altis sähkökatkosten tuomille toimintakatkoksille.

- Tietyt käyttäjäkunnat arvostavat liikuteltavuutta. Esimerkiksi oppilaitoksissa saattaa olla tarve siirrellä pöytiä, jolloin sähköjohdot koetaan hankaliksi. Muutoin pöydissä on saatu säilytettyä kaikki sähkömalliemme ominaisuudet 210 kg potilaskuormitusta myöten, Koski sanoo.

Lojer Oy:n riskienhallintainsinööri Aliina Tuomenlehti painottaa, että hydraulisia malleja on helppo huoltaa ja hän on vakuuttunut pöydän käyttäjäystävällisyydestä.

- Hydrauliset mallimme on todettu helppokäyttöisiksi ja ne ovat kutakuinkin samassa hintaluokassa sähköisten mallien kanssa. Hydraulisia mallejamme onkin jo tilattu Saksaan ja Japaniin, Tuomenlehti vakuuttaa.

Käsitukien portaaton säätö tuo hoitotyöhön helppoutta

Lojer Oy:n toinen iso tuotekehitystyö liittyy Capre-malliston hoitopöytien käsitukiin. Lojerilla uskotaan lujasti, käsitukien säätömekanismin uudistus on hoitotyötä tekevän arkeen iso parannus.

- Kiersimme vuosi sitten Medica-messuilla Saksassa ja huomasimme, ettei markkinoilla ole pöytää, jossa olisi portaaton käsitukien pikasäätö. Kilpailijoilla käsitukia säädetään yleisesti säätöruuvista niin, että molempia käsitukia pitää säätää erikseen. Mielestämme tämän voi tehdä vaivattomamminkin. Nyt olemme päässet haluttuun lopputulokseen ja Lojerin Capre-malleissa on käsitukien portaaton säätö kaasujousilla, Pekka Koski kertoo.

Aliina Tuomenlehti muistelee käsitukisäädön tuotekehitysvaiheita ja riskienhallintaa. Hänen mukaansa käsitukien säädössä on kehitetty innovaatio

- Capre-hoitopöytä menee haluttaessa todella matalalle jolloin myös käsituet menevät matalalle. Huomasimme, että tässä tilanteessa olisi vaarana, että hoitotyötä tekevän jalka jää puristuksiin lattian ja käsituen väliin. Innovoimme käsitukeen mekanismin, jonka avulla pöytää laskettaessa ala-asentoon, automaattinen turvatoiminto estää hoitajan jalan puristumisen. Keksinnöllä saimme lisää säätöaluetta merkittävät 5 cm ja silti työskentely-ympäristö pöydän lähellä on turvallinen kaiken aikaa, Tuomenlehti linjaa.

Capre-pöytiin on tuotu myös uutuutena turvakytkin, jonka avulla pöydästä saa virran kytkettyä pois. Pekka Kosken mukaan Lojer haluaa näin turvata myös sellaisten hoitopöytien käyttäjien turvallisen työympäristön, jotka pitävät pöytiä esimerkiksi kotioloissa. Tuomenlehti muistuttaa, että esimerkiksi Saksassa turvallisuusmääräykset edellyttävät turvakytkintä. Hoitopöytien turvallisuutta edelleen lisää sähkömoottoreiden 24 voltin pienjännitejärjestelmä.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.