Lojer-konserni vahvisti asemiaan kotimaan markkinajohtajana

Lojer-konserni vahvisti asemiaan kotimaan markkinajohtajana

Päättynyt tilikausi 2011 toi Lojer-konsernille sen historian suurimman liikevaihdon 18,6 M€ (kasvua 27%). Liikevoittoa konserni teki liikevaihdostaan 7,3 %. Lojerin toimitusjohtaja Ville Laineen mukaan erityisen positiivisella mielellä konsernissa ollaan siitä, että yhtiö otti entistä vahvemman aseman kotimaan sairaala- ja hoitokalustemarkkinoilla.

- Kotimarkkinat toivat meille 8,5M€ liikevaihdon eli lähes puolet koko konsernin liikevaihdosta. Pystyimme kasvattamaan tätä kautta myös suomalaisen, osaavan työvoiman määrää henkilöstön ollessa nyt 140. Olemme entistä selkeämmin nyt alan suurin suomalainen työllistäjä, Ville Laine kertoo.

Hyvän tuloksen ansiosta Lojer Oy:lle on myönnetty AAA-luottoluokitus, joka on vain n. 9 %:lla alan yrityksistä. Viennissä Lojerin tuotteet ovat olleet erityisen menestyksekkäitä Ruotsissa ja Venäjällä. Uusina vientimaina vuoden 2011 aikana saatiin mukaan mm. Puola, Etelä-Korea ja Kazakstan.

Ville Laineen mukaan vuoden 2012 aikana Lojer tulee tekemään merkittäviä tuotantoinvestointeja ja lanseeraamaan uusia, kiinnostavia tuotteita.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.