Lojer ostaa Merivaaran sairaalasänkyliiketoiminnan

Image

Lojer ostaa Merivaaran sairaalasänkyliiketoiminnan

Sastamalalainen sairaalakalustevalmistaja Lojer Oy ostaa lahtelaisen terveysteknologiayritys Merivaara Oy:n sairaalasänkyliiketoiminnan. Liiketoimintakauppaan kuuluvat Merivaaran sairaala- ja tutkimussängyt, potilaspaarit ja synnytyssängyt. Kaupan ansiosta Lojerista tulee Pohjoismaiden suurin sairaalasänkyvalmistaja. Merivaara keskittyy jatkossa huippuluokan leikkaussaliratkaisujen, kuten saliohjausjärjestelmien, leikkausvalaisinten ja -pöytien sekä avaimet käteen -leikkaussalien kehittämiseen.

Ostetun liiketoiminnan liikevaihto on noin 9 miljoonaa euroa. Kaupassa Lojerille siirtyy Merivaaran sairaalasänkyjen liiketoiminta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi Lojer saa haltuunsa merkittävän IPR-salkun sekä lukuisia tuoterekisteröintejä ympäri maailmaa. Merivaara-konsernista siirtyy 28 työntekijää Lojerin palvelukseen Suomessa ja Norjassa. Sairaalasänkyjen valmistus jatkuu entisellään Lahdessa, jossa Lojerilla on ollut toimintaa jo aikaisemminkin. Lojer saa Merivaaran sairaalasänkyliiketoimintaan kuuluvien tuotenimien käyttöoikeuden neljäksi vuodeksi. 

– Kaupalla Merivaara lujittaa asemaansa leikkaussalien teknologiaedelläkävijänä. Olemme viimeisten vuosien aikana keskittyneet leikkaussalien kokonaisratkaisuihin, tuottavuutta edistävien järjestelmien ja tuotteiden, kuten maailmalla palkittujen leikkaussalivalaisimien kehittämiseen. Lisäksi olemme vahvasti panostaneet huipputeknologian leikkauspöytien kehitykseen, jonka tuotekategoriaa vahvistamme kansainvälisillä markkinoilla vielä tämän vuoden aikana, kertoo Merivaaran toimitusjohtaja Jari Kaija.

Lojerin strategia vahvistuu ja tuotevalikoima täydentyy

Liiketoimintakaupassa Lojerille siirtyvät Merivaaran synnytyssängyt, vauva- ja nuorisosairaalasängyt, aikuisten sairaalasängyt ja hoivasängyt. Lojerin omaan valmistukseen kuuluu entuudestaan sairaalasänkyjä sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöytiä.

– Kauppa sopii strategiaamme poikkeuksellisen hyvin, ja ostettu portfolio täydentää valikoimaamme erinomaisesti. Kaupan jälkeen voimme tarjota tuotteet synnytyksestä vanhusten hoitoon. Lisäksi meille siirtyy merkittävä huolto- ja varaosalaitekanta, mikä vahvistaa palveluliiketoimintaamme Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, kertoo Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine.

Yli satavuotiaat yhtiöt arvostavat kotimaisuutta

Sekä Merivaaralle että Lojerille on hyvin tärkeää pitää yllä suomalaista liiketoimintaa.

– Molemmilla yhtiöillä on yli sadan vuoden historia teollisessa valmistuksessa Suomessa. Olemme ylpeitä suomalaisuudestamme ja suomalaisesta teollisuudesta ja tyytyväisiä siihen, että tämän kaupan myötä omistus pysyy edelleen kotimaassa. On ilo palvella maailman onnellisinta kansaa maailman parhailla terveydenhuollon laitteilla ja palveluilla, summaavat Jari Kaija ja Ville Laine.

 

Lisätietoja:

Jari Kaija, toimitusjohtaja, Merivaara Oy, p. 041 7100 490, 
Ville Laine, toimitusjohtaja, Lojer Oy, p. 010 830 6715, 
 

Lojer Oy

Lojer-konserni on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja sekä johtava fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. Yhtiö valmistaa tehtaillaan Sastamalassa ja Kempeleessä muun muassa sairaalasänkyjä sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöytiä. Vuonna 1919 perustettu yhtiö työllistää noin 150 henkilöä, ja se on alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Liikevaihto ilman liiketoimintakaupan vaikutusta on noin 29 miljoonaa euroa ja kaupan jälkeen noin 38 miljoonaa euroa. Viennin osuus Lojerin koko tuotannosta on yli 60 prosenttia ja leikkauspöydistä noin 95 prosenttia. Konserniin kuuluvat myös myyntiyhtiöt Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. www.lojer.com

Merivaara Oy

Merivaara-konserni on intuitiivisen terveysteknologian ja teollisen muotoilun edelläkävijä ja keskittyy kasvualueena erityisesti leikkaussalitoimintoja tukeviin ratkaisuihin. Pitkäaikaiset asiakassuhteemme juontavat juurensa vuodelta 1901, jolloin yhtiö alkoi valmistaa rautaisia sairaalasänkyjä sairaalahygieniaa merkittävästi parantaen. Tänä päivänä ohjelmistomme, laitteemme ja palvelumme parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa. Merivaara toimii yli 120 maassa. Merivaara Q-Flow™ -leikkaussalivalaisin on Red Dot Award 2017- ja Fennia Prize Grand Prix 2017 -voittaja. www.merivaara.fi

 

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.