Lojer selkiyttää konsernirakennettaan

Lojer selkiyttää konsernirakennettaan

Lojer Oy selkiinnyttää konsernirakennettaan sulauttamalla Lojer Works Oy:n, Rainer Rajala Oy:n ja Temelex Oy:n Lojer Oy:n toimintaan. Samalla Lojer eriyttää sairaalakalusteiden ja pumppuliiketoiminnan ja vastaisuudessa kumpaakin liiketoiminta-aluetta kehitetään omina yrityksinään. Konsernin toimitusjohtaja Ville Laineen mukaan yhtiö karsii näin sisäisiä prosessejaan ja vapauttaa lisää resursseja yhtiön asiakkaiden käyttöön.

- Toimintamme suoraviivaistuu ja se vastaa enemmän tämän päivän tarpeita ja toimintatapoja tuoden osaamisemme ja resurssit entistä paremmin asiakkaiden saataville. Järjestelyt eivät vaikuta henkilöstömääräämme mitenkään ja asiointi hoituu kanssamme entiseen malliin, Laine painottaa.

Uudessa rakenteessa 1.10 alkaen Lojer –konsernin muodostavat emoyhtiö Lojer Oy sekä myyntiyhtiöt Medema Physio Ab Ruotsissa ja Lojer Russia Venäjällä. Nira Pumps Oy:llä on puolestaan osakkuusyhtiö Tanira Ltd Tansaniassa.

Temelex Oy:n toimitusjohtaja Jukka Suni siirtyy vastaamaan koko Lojer Oy:n tuotannosta ja Lojerin Vammalan toimipisteessä tuotekehityspäällikkönä toiminut Mika Kuusela vastaa nyt koko Lojer -konsernin tuotekehityksestä.

- Samaan aikaan panostamme ja vahvistamme palveluliiketoimintaamme. Lojerilla Kari Ingman vastaa palveluliiketoiminnan myynnistä ja liiketoiminta-alueen operatiivisen päällikön tehtäviä hoitaa Tapio Turta. Lojerin palveluliiketoiminta työllistää tällä hetkellä n. 10 henkilöä ja tulevaisuuden näkymissä on, että alue tulee entisestään kasvamaan, Laine visioi.      

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.