Lojerin sairaalatasoiset seniorisängyt Iskun myymälöihin
Suomen suurimman sairaala- ja hoivakalusteiden valmistajan Lojerin seniorisängyt tulevat myyntiin Iskun isoimpiin myymälöihin Espoosta Ouluun. Yhteistyön myötä Lojerin lääkinnälliset hoivakalusteet tuodaan vähittäismyyntiin ensimmäistä kertaa. Lojerin toimitusjohtaja Ville Laineen mukaan seniorikalusteiden markkina tulee kasvamaan Suomessa lähivuosina.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan enemmistö vanhuksista haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä lähes puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu yksin.
– On tärkeää mahdollistaa yhtäläiset palvelut asuinkunnasta riippumatta. Vähittäismyynnin kautta on mahdollista saada seniorikalusteita käyttöön ympäri Suomea. Seniorikalusteet auttavat osaltaan siinä, että kotona voi asua turvallisesti pidempään. Kotona asumiseen halutaan myös satsata, ja se näkyy senioreille suunnattujen tuotteiden valikoiman kasvussa, Ville Laine korostaa.
Lojerin XHS-sänky lisävarusteineen on myynnissä Iskun valikoimassa Vantaalla, Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Espoossa ja Oulussa.
– Lojerin XHS-seniorisänky sopii hyvin valikoimaamme. Olemme pikku hiljaa laajentamassa senioreille suunnattua tuotevalikoimaamme. Kävimme tutustumassa Lojerin tehtaalla ja laatu vakuutti meidät, Isku Koti Oy:n kehityspäällikkö Juha Pellikka sanoo.
Tukea kotona asumiseen
Seniorikalusteet ovat tuotteita, joissa on huomioitu muun muassa ikäihmisen liikkumisen tukeminen sekä seniorin apuna toimivien henkilöiden työergonomia. Usein omaishoitaja on iäkäs puoliso.
– Moottoroitua ja monipuolista seniorisänkyä kaivataan tilanteissa, jossa oma fyysinen kunto on heikentynyt ja esimerkiksi sängystä nouseminen alkaa olla hankalaa. Seniorisänkyä voi nostaa tai laskea istumakorkeudelle helposti itse. Monet kaipaavat myös mahdollisuutta saada jalat tai pää muuta vartaloa ylemmäs, sanoo Ville Laine.
”Kotimainen valmistus on meille erittäin tärkeää”
Lojer on ainoa hoivavuoteita Suomessa valmistava yritys. Seniorisängyt ovat Avainlippu-tuotteita, jotka valmistetaan yrityksen tehtailla Kempeleessä ja Sastamalassa. Iskulle on tärkeää, että kumppani on kotimainen valmistaja. – Haluamme osaltamme tukea suomalaista työtä ja suunnittelua, mikä näkyy kumppaneiden valinnassa ja myös omassa valmistuksessamme, Juha Pellikka korostaa.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Ville Laine, Lojer Oy, p. 010 830 6715,
kehityspäällikkö Juha Pellikka, Isku Koti Oy, puh. 050 411 8273,
--
Lojer Oy on Suomen suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja sekä Pohjoismaiden johtava fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. Omaa valmistusta ovat muun muassa sairaalasängyt sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöydät. Vuonna 1919 perustetun yhtiön tuotantoyksiköt sijaitsevat Sastamalassa ja Kempeleessä. Yhtiö työllistää noin 150 henkilöä, ja se on alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Yrityksen liikevaihto on noin 26 miljoonaa euroa. Viennin osuus Lojerin koko tuotannosta on yli 60 prosenttia. www.lojer.com
Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Iskun tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen.
Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja OHSAS 18001-standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua. www.isku.com