Modux -hoitosängylle INNOSUOMI -kunniamaininta

Modux -hoitosängylle INNOSUOMI -kunniamaininta

Vuoden 2007 INNOSUOMI-teemana oli tänä vuonna "Innovaatiot ja ikä" Suomen itsenäisyyden 90 juhlavuoden kunniaksi. Lisäksi teemalla juhlistetaan sitä, että tänä vuonna suurista ikäluokista kaikkein suurin täyttää 60 vuotta. Väestön ikääntyminen ja sen vaikutukset ovat lähivuosikymmenien mittava haaste. Kilpailun teemalla haluttiin nostaa esille ikääntymiseen liittyviä uusia innovaatioita. INNOSUOMI –kilpailuun osallistui ja siinä palkittiin myös muita kuin teemaan liittyviä innovaatioita.

Lojer Temelex Oy on kehittänyt moottoroidun kokoontaitettavan Modux-hoitosängyn. Sänky kokoaa itse itsensä kuljetusasentoon omalla moottorillaan. Modux-hoitosänkyä on helppo liikutella ja se mahtuu pieneen säilytystilaan. INNOSUOMI –raati piti innovaatiota uutena, vanhusten kotihoitoon ja esim. kotona tapahtuvaan muuhun väliaikaiseen hoitoon soveltuvana tuotteena. Innovaatio liittyi hyvin INNOSUOMI-kilpailun tämän vuoden teemaan.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.