Sopimusvuori Oy:n toimitusjohtaja Leena Lehtonen
”Myös sielulla tehty työ voi olla kannattavaa”
Toimin Sopimusvuoren toimitusjohtajana, ja tarjoamme hoivaa muistisairaille sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaille Tampereen alueella. Uskon, että myös sielulla ja hyviä hoivatyön arvoja kunnioittaen tehty työ voi olla taloudellisesti kannattavaa.
Laadukas mutta kannattava hoivatyö edellyttää sitä, että yrityksen infra, rakenne ja prosessit ovat kunnossa ja kaikkien tiedossa. Pelisääntöjen tulee olla selkeät ja tukitoimintojen, kuten henkilöstö- ja taloushallinnon sekä kiinteistöhuollon on pelattava automaattisesti. Lisäksi hallintorakenteen pitää olla mahdollisimman kevyt ja johtajuuden sekä tehtäväkuvien selkeät. Toimitusjohtajan tulee ”murehtia” kaikkea, mutta työntekijän ei.
Kun hallinto ja rakenne on kunnossa ja tilat ja puitteet optimaaliset, voivat työntekijät keskittyä siihen, mikä on tärkeintä, eli inhimillisiin kohtaamisiin. Kun muistikodin työntekijänä on henkilö, joka sanoo rakastavansa vanhaa ihmistä, jää viivan alle tulosta, rahaa leivän lisäksi myös päällisiin.
Laadulla tarkoitamme muun muassa sitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa. Menemme Sopimusvuoressa laatu edellä, ja tästä syystä puhumme paljon arvoista, moraalista ja hoivatyön etiikasta.
”Mä katson tän sun kanssasi loppuun asti”
Haluan, että Sopimusvuoren arvot näkyvät tavassa tehdä töitä ja kohdata toinen ihminen. Meillä asiat katsotaan asiakkaiden kanssa loppuun asti. Nuorelle mielenterveysasiakkaalle se saattaa tarkoittaa sitä, että joku ensimmäistä kertaa näkee toivoa siellä, missä muut eivät sitä ole nähneet. Vanhukselle se saattaa merkitä saattohoitoa ja toisenlaista toivon tuomista. Tärkeintä on, että joku sanoo: ”mä katson tän sun kanssasi loppuun asti”.
Rekrytointi on kaiken a ja o, koska loppupeleissä ihmiset tekevät paikan. Sydämen sivistys on merkittävämpää kuin luettu sivistys. Pitää kuulla kuullakseen, ei vastatakseen. Hoitajalla pitää olla aito tahto auttaa ja palo välittää, ja hänen pitäisi tulla töihin kuin kotiinsa.
Toivon myös, että osaisimme olla armollisia asiakkaita, työkavereita, työnantajaa ja itseämme kohtaan. Tärkeintä on toimia rohkeasti asiakkaan parhaaksi ja tukea asiakkaan itsenäisyyttä kaikissa elämän vaiheissa.
Ihmisten johtaminen on tärkeintä
Olen ollut toimitusjohtajana runsaat puoli vuotta. Tärkein vastuualueeni koskee henkilöstöhallintoa ja ihmisten johtamista. Sosiaalipalveluiden alalla työntekijät ovat merkittävin resurssi ja kriittisin menestystekijä. Toiseksi tärkein vastuualueeni on tulevaisuuden skannaaminen ja palveluiden kehittämisestä huolehtiminen tulevaisuuden tarpeiden suuntaan.
Kolmanneksi tärkein alue on henkisen vireystilan ylläpitäminen läpi koko organisaation. Usko tulevaan, innovatiivisen ajattelun ruokkiminen ja positiivisen ajattelutavan ylläpitäminen ovat iso osa johtajan työnkuvaa.
Lisää yhteistyötä
Koko alan kehittämiseksi toivoisin lisää tilaisuuksia, joissa keskustella eri toimijoiden kanssa. Haluaisimme jakaa omaa toimialatuntemustamme muun muassa palveluidemme tilaajien ja toimintaamme valvovien viranomaisten kanssa. Kaipaamme vuoropuhelua. Nykyisellään lupaprosessi ei johda palvelujen kehittämiseen. Palvelujen tarjoaja on aika aseeton, kun keskustelufoorumit puuttuvat.
Esimerkkinä tästä on vaatimus omasta huoneesta, vessasta ja suihkusta kaikille asukkaille. Oma suihku nähdään onnen autuutena, vaikka muistisairaat hyötyisivät monesti enemmän toisen ihmisen läheisyydestä. Äänet ja seura tuovat turvaa ja elämää ympärille. Vaatimus yhden hengen huoneista heikentää asukkaan valinnanvapautta. Se myös kasvattaa vuokran suuruutta, koska vessoilla ja suihkulla on oma hintansa niin rakennus- kuin ylläpitovaiheessakin. Esimerkiksi näistä asioista olisi hyvä istua saman pöydän ääreen eri toimijoiden kanssa, jotta jokaisella osapuolella olisi mahdollisuus tuoda oma osaamisensa mukaan keskusteluun.
Onnellinen elämä syntyy hyvästä arjesta
Olen usein miettinyt, miksi käsitys vanhuksista on niin suppea. Lapset, nuoret ja työikäiset käsitellään yksilöinä, mutta vanhuksia pidetään helposti yhtenä ryhmänä. Elämänkokemusta ei oteta huomioon, ja vanhus muuttuu subjektista objektiksi.
Onnellinen vanhuus syntyy samoista asioista kuin onnellinen lapsuus, onnellinen nuoruus ja onnellinen aikuisuus. Se syntyy inhimillisistä kohtaamisista, hyväksytyksi tulemisesta ja hyvästä arjesta. Se syntyy siitä, että voi tehdä itselleen tärkeitä ja mieluisia asioita. Se syntyy henkisestä elämänlaadusta ja sen rikkaudesta.
Leena Lehtonen,toimitusjohtaja,
Sopimusvuori Oy
***
Leena Lehtonen
- koulutukseltaan sairaanhoitaja ja hallintotieteiden maisteri
- sairaanhoitajan työ Lontoossa neurokirurgisen leikkaussalin instrumenttihoitajana
- ennen Sopimusvuorta työskennellyt mm. tilintarkastajana ja talouspäällikkönä
- Sopimusvuoressa noin viisi vuotta, aikaisemmin talousjohtajana
- kaksi ala-asteikäistä poikaa, jotka huolehtivat siitä, että työpäivät eivät veny liian pitkiksi
Sopimusvuori Oy:llä on lähes 50 vuoden kokemus inhimillisistä kohtaamisista. Se tarjoaa palveluita muistisairaille, mielenterveys- ja päihdeasiakkaille, perheille sekä työyhteisöille. Sopimusvuorella on 16 yksikköä ja runsaat 200 työntekijää.