Paineaaltohoitolaite on hierojalle hankalien paikkojen lisätyökalu
Helsinkiläinen urheiluhieroja Pia Partanen testaa työssään puolen vuoden ajan Lojerin valikoimasta löytyvää uutta Storz Medicalin Masterpuls One -paineaaltohoitolaitetta.
Paineaaltohoitoa on käytetty jo pitkään ja hyvin tuloksin muun muassa tennis- ja golfkyynärpään, olkapään pitkittyneiden jännetulehdusten, juoksijan ja hyppääjän polven sekä akillesjänteen kiputilojen hoitamiseen.
– Jännealueelle saa vain vähän vaikutusta manuaalisesti, ja Masterpuls One -laite on osoittautunut siinä hyväksi lisätyökaluksi asiakkaan hoitamisessa, sanoo asiakkaani Pia Partanen.
Partanen sai Storzin Masterpuls One -paineaaltohoitolaitteen käyttöönsä Lojerin järjestämän kampanjan kautta. Hierojille suunnatun kampanjan ideana oli tarjota laite ammattilaisen käyttöön maksutta puoleksi vuodeksi. Noin sadan hakijan joukosta Kuntohuoltamo-yritystä Helsingissä pyörittävä Pia Partanen valikoitui koekäyttäjäksi monipuolisen koulutustaustansa ja aktiivisen otteensa ansiosta.
Kouluttautuva hieroja houkuttelee asiakkaita
Partanen on innostunut erityisesti hyvistä hoitotuloksista, joita paineaaltohoidolla on saatu pitkäaikaisten kehon kiputilojen ratkomisessa – samanlaisia onnistumisia hän toivoo saavuttavansa omien asiakkaidensa kohdalla.
– Asiakaskunnassani on jonkin verran aktiiviurheilijoita, mutta myös ruuhkavuosia eläviä konttorityöntekijöitä. Hankalimmat tapaukset ovat palkitsevimpia: ne tilanteet, kun asiakas lähtiessään toteaa, että nyt tuntuu hyvältä, Partanen hymyilee.
Partanen pitää jatkuvaa kouluttautumista hierojalle tärkeänä. Urheiluhierojaksi erikoistuneella Partasella on taskussaan myös muun muassa Kalevalaisen jäsenkorjaajan, kuivaneulauksen, diplomiravintoneuvojan, personal trainerin ja Somatic Fysio -koulutukset.
– Ammatin suola on se, ettei ikinä tule valmiiksi, ja samalla koulutukset vaikuttavat myös hierojan haluttavuuteen.
Uutta opiskelevan ja uusia innovaatioita hyödyntävän ammattilaisen kalenteri onkin koko ajan täynnä.
– Filosofiani on, että teen sitä, mitä asiakkaan kroppa vaatii. Paineaaltohoitolaite on hyvä lisätyökalu alueille, joihin on muilla keinoin hankala saada vaikutusta.
Samalla laitteen ansiosta vähemmällä voimankäytöllä saadaan aikaan parempaa tulosta – se on tärkeää myös hoitoa tekevän kannalta.
– Hierojana ajattelen, että on viisasta säästää myös itseään silloin kun se on mahdollista.
Paineaaltoa kipeisiin kohtiin
Partanen ottaa laitteen avuksi aina, kun asiakkaalla on kalvoisen kohdan ongelmia. Paineaaltohoitoa voidaan antaa jalkapohjaa kiusaavaan plantaarifaskiittiin ja luupiikkeihin, olkapäätä ympäröiviin jänteisiin ja jopa kallonpohjaan, kun käsiosaan vaihdetaan sopiva applikaattori.
Hoidon aikana mekaanisesti tuotettua, korkeatehoista paineaaltoa kohdistetaan kipeisiin kudoksiin. Paineaallon tarkoituksena on parantaa aineenvaihduntaa, nopeuttaa kudoksen omaa paranemisprosessia ja vähentää kipuoireita. Paineaaltoiskujen määrää säädetään hoitokohtaan sopivaksi.
– Häviävän pieni osa asiakkaista kokee hoidon epämiellyttävänä, ja voimakkuutta toki säädellään asiakkaan tuntemusten mukaan. Asiakas, jolla on toistuvasti penikkatautia, totesi, että paineaaltohoidolla sen avaaminen oli helpompaa ja kivuttomampaa, Partanen kertoo.
Spesifille jännealueelle riittää 1 500 paineaaltoiskua, kun taas lihaskudosta pehmittävä hoito vaatii useita tuhansia iskuja. Laitehoito vie kuitenkin vain muutamia minuutteja.
Pia Partanen pitää Masterpuls One -laitetta helppokäyttöisenä. Partanen käyttää Masterpuls One -laitetta esimerkiksi vaivoihin, joita hän on aiemmin hoitanut kuivaneulauksella tai sormin käsittelemällä.
– Laite on osoittautunut niissä kohteissa hyväksi, Partanen sanoo.
Tämä on juttusarjan ensimmäinen osa. Kaksi muuta osaa löydät blogista: