Pekka Maaranen on todellinen pitkän linjan Lojerlainen

Kesätöistä aukesi Konepajan naapurinpojalle lähes 50 vuoden ura

Pekka Maarasesta voi hyvällä syyllä sanoa, että hän on pitkän linjan Lojerlainen. Lapsuus kului Lojerin edeltäjän Vammalan Konepajan työsuhdeasunnoissa muiden yrityksessä työskennelleiden perheiden kanssa. Kesätöistä aukeni lähes 50-vuotinen ura, välillä myös oman isän pomona, sillä Pekan isä työskenteli samassa yrityksessä yli 30 vuotta.

Pekka Maaranen tuli ensimmäisen kerran Lojerin eli silloisen Vammalan Konepajan palvelukseen vuonna 1962.

– Olin 14-vuotias ja tulin suoraan koulun penkiltä kesätöihin. Tein töitä muutaman tunnin päivässä, maalailin aitoja ja tein juoksupojan hommia. Näin pääsin tutustumaan taloon, Pekka kertoo.

Vammalan Konepaja oli Pekalle jo ennestään tuttu, sillä hänen Eino-isänsä työskenteli siellä yli 30 vuotta. Lisäksi Pekan perhe asui Vammalan aseman lähistöllä Konepajan omistamassa kiinteistössä, jota kutsuttiin Miljoonaksi. Myöhemmin perhe muutti toiseen Konepajan omistamaan taloon Vammalan keskustaan Vapaudenkadulle.

– Olen syntynyt Miljoonassa ja viettänyt lapsuuteni 50-luvun puoliväliin asti siellä. Miljoonassa ja myös Vapaudenkadun kiinteistössä asui varmaan kymmenkunta perhettä, joista toinen tai molemmat vanhemmat työskentelivät Konepajalla. Lapsia oli paljon, joten leikki- ja peliseuraa löytyi helposti. Vapaudenkadun talo oli ihan Konepajan vieressä, ja kävin jo lapsena silloin tällöin päivisin haastattelemassa työmiehiä.

Vapaudenkadun kiinteistössä asui myös Vammalan Konepajan perustajan Niilo Rannin Anna-vaimo, joka oli avioitunut uudestaan Niilon Rannin kuoleman jälkeen.

– Vanhempani ystävystyivät Anna Rannin ja hänen perheensä kanssa, ja vietimme monia jouluja ja muita juhlia yhdessä. Vierailimme myös Rannien mökillä kesäisin. Lisäksi koko talon voimin järjestettiin yhteisiä tapahtumia.

 

Koulua, armeijaa ja Konepajaa

Vuonna 1965 Pekka Maaranen sai koulun päätökseen ja taas Konepaja kutsui.

– Tulin töihin piirtämöön puhtaaksipiirtäjäksi. Tämä jakso oli erittäin hyödyllinen työn ja uran jatkon kannalta, sillä opin lukemaan piirustuksia. Näin yhdellä silmäyksellä, mitä piirustuksissa oli ja mitä pitää ottaa huomioon. Sain hyvää oppia käyttöpäällikkö Matti Mäkelältä, Pekka kertoo.

– Jo sitä ennen olin ollut kesätöissä isää tuuraamassa, hän toimi silloin varastopäällikkönä. Silloin tehtiin töitä myös lauantaina kello 14 asti, ja tuurasin monet lauantait isää, joka oli innokas kalamies ja osallistui lauantaisin pidettäviin kalastuskilpailuihin. Tuuraukset laajensivat osaamistani ja oli hienoa saada näin monipuolista kokemusta heti työuran alussa.

Seuraava tauko Konepajan palveluksesta tuli, kun Pekka meni armeijaan vuonna 1968. Asepalveluksen jälkeen hän tuli taas takaisin Vammalan Konepajalle. Vuonna 1972 Pekka jatkoi opiskelua teknisessä koulussa, ja valmistumisen jälkeen tie vei takaisin Konepajalle.  

– Aloitin työnjohtajana ja olin muun muassa oman isäni pomo. Se ei ollut ihan helppo tehtävä, sillä isä ei aina toiminut niin kuin itse olisin halunnut, Pekka nauraa.

”Enää ei levätty laakereilla”

Pekka Maaranen oli jo Konepajan konkari, kun toimitusjohtajaksi tuli Seppo Suuriniemi vuonna 1979.

­– Silloin moni asia muuttui ja kehitys alkoi toden teolla. Sen jälkeen ei levätty laakereilla. Aikaisemmin toiminta oli ollut enemmän paikallaan oloa, valmistimme pumppuja sekä maatalous- puuntyöstökoneita. Toki kehitimme niiden valmistusmenetelmiä, mutta muuten uusia ajatuksia testattiin melko vähän. Vanhasta valimotoiminnasta ja vasarakulttuurista otettiin nopeasti iso askel eteenpäin, Pekka muistelee.

Uuden toimitusjohtajan kaudella kuvaan tulivat tietokoneet ja -järjestelmät, CNC-koneet sekä robotit. Tuotevalikoima laajeni 80-luvulla sairaalasänkyihin, leikkauspöytiin sekä niiden lisävarusteisiin. Haasteita ei pelätty, ja siitä yksi esimerkki oli 137 leikkauspöydän toimittaminen Thaimaahan yhdessä ruotsalaisen Stille AB:n sekä Ruotsin kehitysyhteistyörahaston kanssa.

– Se oli vaativa toimitus, ja meille tuli kiire löytää alihankkijoita, sillä emme itse olisi mitenkään pystyneet tekemään kaikkea. Silloin ei ollut internetiä, joten haimme sopivia yhteistyökumppaneita puhelinluettelon keltaisilta sivuilta. Sieltä katsottiin, millaisia firmoja on ylipäätään olemassa. Ajelin muutamassa viikossa yli 3 000 kilometriä ympäri Suomen tapaamassa sopivia ehdokkaita. Aika paljon tuli silloin tehtyä ylitöitä.

Laajaa osaamista eri alueilta

Pekka Maaranen toimi 1990-luvulla työnjohtajana, ylityönjohtajana, suunnittelupäällikkönä ja tuotantopäällikkönä.

– Tuotantopäällikön työ oli mielenkiintoista, sillä olin mukana yrityksen toiminnassa hyvin kokonaisvaltaisesti ja tiesin mitä firmassa tapahtuu. Myös suunnittelijan työ oli kiinnostavaa, varsinkin kun itselläni on peukalo keskellä kämmentä. Olenkin 40 vuotta katsellut, kun muut tekevät töitä, Pekka vitsailee.

Mieleenpainuvin tehtävä oli käsipumpputehtaiden käynnistäminen Tansaniassa ja Ghanassa 1990-luvulla.

– Afrikka oli rankka mutta hieno kokemus. Se oli Vammalan pojalle eksoottinen kohde, ja teimme pitkiä, 12-tuntisia päiviä. Siellä viimeistään huomasin, että kaikki uudet asiat opettavat, minäkin pärjäsin ihan hyvin puutteellisella kielitaidollani.

Kutsumattomia vieraita Vammalassa

Ihan tasaista ei ollut aina kotikonnuillakaan. Kun Pekka Maaranen eräänä sunnuntaina lähti käymään tehtaalla, hän huomasi, että hälytyslaitteet roikkuivat johtojen varassa seinästä. Sisällä näky oli mieleenpainuva: paikat olivat sekaisin, pölyä joka paikassa ja Saksan markkoja lattialla levällään.

– Ikkuna oli rikottu, hälytyslaitteet otettu pois päältä ja palosuojakaapit avattu rälläkällä. Varkaita oli siis käynyt ja soitin poliisit paikalle. Varkaat olivat löytäneet kaappien avaamisen tarvittavat välineet paikan päältä, joten tila taisi olla heille tuttu. Saalista oli saatu useita tuhansia Suomen markkoja, mutta Saksan markat eivät olleet kelvanneet. Poliisilla oli omat epäilyksensä tekijöistä, varsinkin kun paikkakunnan rautakaupasta oli aikaisemmin käyty ostamassa sorkkarauta ja ostoksia oli maksettu tuhannen markan setelillä, joka oli siihen aikaan harvinaisen iso raha, Pekka kertoo.

”Hieno, pitkä ura”

Pekka jäi eläkkeelle 63-vuotiaana vuonna 2011. Sen jälkeen hän jatkoi projektitöissä vielä viitisen vuotta. Hän oli yrityksen palveluksessa lähes 50 vuotta.

– Ihan ensimmäiseksi kiinnostuin Vammalan Konepajasta työpaikkana siksi, että se oli jo lapsuudesta tuttu talo. Myöhemmin ratkaisivat muut asiat. Konepaja tarjosi mielenkiintoisia tehtäviä, mukana oltiin täysillä eikä haasteita pelätty. Omia ajatuksia sai esittää ja toteuttaa. Itsekin olen vapaa-ajallani opetellut monia uusia asioita, Pekka Maaranen summaa.

Paikkoja Pekalle oli tarjolla muuallakin, mutta Konepaja vei aina voiton.

– Meitä toimihenkilöitä oli pieni porukka, ja teimme monipuolisesti kaikenlaisia hommia. Sain nähdä yrityksen ainutlaatuisen kehityskaaren ja tehdä hienon, pitkän uran.

Liikuntaa, lastenlasten kuskaamista ja veteraanitoimintaa

Pekka Maaranen muutti vaimonsa kanssa Vammalasta eli nykyisestä Sastamalasta Vantaalle vuoden 2018 syksyllä lähemmäs lapsia ja lastenlapsia. Kaksi lapsenlapsista asuu Vantaalla ja kaksi Kotkassa.

– Osa vapaa-ajasta kuluu lastenlasten kuskaamisessa, sillä Vantaalla asuvat lapset harrastavat aktiivisesti liikuntaa ihan kilpatasolla asti. Poika pelaa sulkapalloa ja tyttö harrastaa rytmistä kilpavoimistelua, Pekka kertoo.

Pekka on myös Sastamalan sotaveteraanien puheenjohtaja.

– Olen ollut mukana veteraanitoiminnassa jo 90-luvun puolivälistä. Isäni oli sotaveteraani ja äitini lotta, mutta toimintaan minut houkutteli mukaan entinen työkaverini, Lojerin vientijohtaja Pekka Koski.

– Pelaan myös golfia, sillä sain eläkkeelle jäämisen yhteydessä lahjaksi Lojerilta golfbagin ja -kurssin. Lisäksi käyn lenkillä ja kävelen noin 140 kilometriä viikossa. Meillä on myös kakkosasunto Sastamalassa, ja sen tontilla riittää aina puuhaa.

Pekka Maarasen tärkeät työvuodet

• 1962: ensimmäinen kesätyöpesti Vammalan Konepajassa
• 1965: koulu päättyy, vakituiseksi työntekijäksi piirustusosastolle Konepajalle
• 1968: armeija alkaa
• 1969: takaisin Konepajalle kesätöihin ja varastopäällikön sijaiseksi
• 1972: tekninen koulu alkaa
• 1974: opiskelun ja valmistumisen jälkeen työnjohtajaksi
• 1991: mukana tehdasprojektissa Tansaniassa ja Ghanassa
• 1975-2011: ylityönjohtaja, suunnittelupäällikkö, tuotantopäällikkö
• 2011: eläkkeelle, mukana projektitehtävissä vuoteen 2016 asti