Lojer rakentaa vastuullisuutta konkreettisilla teoilla

Lojer rakentaa vastuullisuutta konkreettisilla teoilla

Image

Lojer rakentaa vastuullisuutta konkreettisilla teoilla

 

Lojerilla vastuullisuus on ollut itsestään selvä osa liiketoimintaa jo pitkään, ja toiminnassa huomioidaan kestävän kehityksen teemoja laajasti ympäristöasioista yhteiskuntavastuuseen. Myös monet kilpailutuksia järjestävät julkiset tahot haluaisivat huomioida vastuullisuuden paremmin hankinnoissaan. Toiveissa on, että vuoden 2023 alkuun suunniteltu lakimuutos mahdollistaisi kestävämmät ja ympäristöystävällisemmät hankinnat.

Vastuullisuus on sana, johon on latautunut monia merkityksiä: ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja hyvä hallinto asettuvat kaikki luontevasti saman sanasateenvarjon alle. Lojerilla halutaan tehdä ratkaisuja, jotka näkyvät positiivisesti tulevienkin sukupolvien työssä.

–  Meille on tärkeää, että vaikutuksemme yhteiskuntaan on positiivinen ja tunnistamme työyhteisön sosiaaliset vaikutukset omaan henkilökuntaan ja muihin ihmisiin. Ympäristövastuullisuuteemme kuuluu muun muassa uusiutuvan energian käyttö, materiaalivalintojen kestävyys ja resurssitehokkuus sekä ympäristövaikutusten huomioiminen koko arvoketjussa, summaa Lojerin hallituksen jäsen Pirjo Virtanen.

Vastuullinen ja hyvä liiketoiminta tarkoittaa Lojerille myös terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tekoja. Virtanen iloitsee siitä, että koko konsernin henkilöstö on sitoutunut vastuullisuustavoitteisiin.

– Viemme yritystä yhdessä kohti tulevaisuutta, mutta tulevaisuuden ohella yhtä tärkeää on tämä päivä eli esimerkiksi työyhteisön hyvinvointi. On ilo huomata, miten koko Lojerin tiimi tunnistaa sen, miten merkityksellistä työmme on.

 

Hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä

Ilmastoteot ovat suuri osa vastuullisuutta, eikä tätä ole Lojerilla unohdettu. Kaikki Lojerin käyttämä sähkö on ollut hiilineutraalia jo vuodesta 2011, ja yritys tavoittelee toimintansa hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Pohjatyöt on jo tehty, sillä toiminnan hiilijalanjäljen laskenta on käynnissä ja päästöjen suuruusluokka on hyvin selvillä.

Energiatehokkuus, puhtaan veden säästäminen, parannettu jätteenkäsittely ja kestävä resurssien käyttö ovat tärkeitä keinoja hiilijalanjäljen pienentämisessä. Lisäksi Lojerin Sastamalan toimipisteessä on tehty merkittäviä investointeja aurinkovoiman hyödyntämiseen.

Sastamalan tehtaan katolle päätettiin lisäksi vuosien 2022– 2023 aikana rakentaa 300 kilowattipiikin voimala, joka koostuu 930 aurinkopaneelista. Lisäksi Lojerin Sastamalan tehtaan naapurina olevan Nira Pumpsin katolla toimii nykyään nimellisteholtaan 60 kilowattipiikin aurinkovoimala, jossa on 158 paneelia.

Yhteensä voimalat voivat yltää lähes 300 000 kilowattitunnin vuosituottoon: tämä määrä energiaa vastaa 125 000 kilon hiilidioksidipäästöjä, ja tuotetulla energialla voisi ajaa 1,5 miljoonaa kilometriä sähköautolla.

Yhdessä 2019 tehdyn maalämpöinvestoinnin, lämmön talteenoton, ilmalämpöpumppujen ja LED-valaistuksen kanssa Sastamalan tehtaan energiatehokkuus tulee olemaan huippuluokkaa.

 

Vastuullisuus kunniaan kilpailutuksissa

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista – tuttavallisemmin hankintalaki – on tällä hetkellä uudistuskierroksella. Muutoksilla halutaan antaa nykyistä paremmat mahdollisuudet huomioida ilmastonäkökohdat, sosiaalinen vastuu sekä tuotteiden laatu ja elinkaari kilpailutuksen soveltuvuusvaatimuksina.

Lojerin laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Eero Kaaja kertoo vastuullisuutta korostavan lakimuutoksen olevan Lojerilla erittäin tervetullut.

– Lojer on jo pitkään huomioinut resurssien ja luonnonvarojen kestävän käytön. Lisäksi laatu ja pitkä käyttöikä ovat meille ykkösjuttu. Asiakkaillamme on esimerkiksi edelleen käytössä yli 20 vuotta vanhoja sairaalasänkyjä, sillä pystymme takaamaan pitkät varaosatoimitukset ja toimivan huollon, Kaaja kertoo.

Lojer valmistaa tuotteensa lähtökohtaisesti aina Suomessa, ja paikallinen tekeminen nähdään osana pitkälle kantavaa vastuunkantoa.

– Edistämme paikallista työtä tehtaillamme Sastamalassa, Kempeleessä ja Hollolassa. Me hitsaamme, maalaamme ja toimitamme tuotteet itse asiakkaille.

 

Julkisilla hankinnoilla on väliä

Suomessa julkisen puolen, kuten kuntien ja valtion, hankinnat muodostavat tällä hetkellä 47 miljardin euron vuosipotin, ja pian mukaan ovat tulossa myös uudet sote-alueet kilpailutuksineen. Näin valtavalla summalla on suuri merkitys Suomen ja kuntien taloudelle, eikä kaikki rahasta saatava hyöty ole pelkkää materiaa.

– Vastuullisilla julkisilla hankinnoilla voidaan edistää monia aidosti hyviä asioita, kuten ilmastotyötä, työllistämistä ja huoltovarmuutta. Hankintapuolella koetaan, ettei niitä kuitenkaan voida tarpeeksi hyvin huomioida tarjouspyyntöjen pisteytyskriteereissä, kertoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Tällä hetkellä vastuullisuuden todentaminen kilpailutuksissa ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.

– Vastuullisuuden ottaminen pisteytyskriteeriksi tarjouspyyntöön on hankalaa, jos emme tiedä, miten esimerkiksi hiilineutraalius määritellään. Tästä hankkijoilla ei ole vielä tarpeeksi kokemusta, Lausala toteaa.

 

Yhteiskuntavastuu tuottaa hyvää kaikille

Vastuullisuuden huomioiminen kilpailutuksissa olisi koko yhteiskunnan etu, sillä kaikki vastuullisista hankinnoista saatava hyöty ei tule suoraan harkintaorganisaatiolle itselleen.

Suomalaisen Työn Liitossa on arvioitu, että jokainen miljoonan euron hankinta suomalaiselta yritykseltä tuo Suomeen 326 000 euroa verotuloja ja 19 työpaikkaa.

Lojerilla on jo pitkään kannettu huolta yhteiskuntavastuusta, joten uuden vastuullisuuslain tuomia mahdollisuuksia odotetaan innolla.

– Isot vastuullisuusteot hankintapuolella puuttuvat vielä, mutta kun niiden aika on, me Lojerilla olemme valmiita ja otamme ne ilolla vastaan, Kaaja lupaa.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2024 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.